maanantai 16. elokuuta 2010

Kakkosloman 15. päivä, Katanpää


Tänään tultiin Katanpäähän, kukaan meistä ei ole ennen käynyt täällä. Maisemat oli hienoja ja taas vähän erilaisia kun tuolla eteläisellä saaristomerellä.  Mutta eihän tolla mamin pokkarilla saa oikein kunnon kuvia liikkuvasta veneestä, pahoittelmme kuvien laatua :(  varsinkin sitten kun ne kuvat saadaan lisättyä!!!
Ja Kustavissa rannat täynnä hienoja mökkejä ja matkan varrelle osui mm. Kheopsin pyramidi.




Kheopsin pyramidi

Tää on ihan mielenkiintonen paikka, entinen puolustusvoimien saari, johon on sijoitettu joskus myös vankeja.
Jos olis vielä sesonki, täällä olis kiva käydä opastetulla kierroksella, mutta nyt täällä on kaikki toiminta jo ihan seis.  Meekialainen kävi kyl jyskyttämässä jonkuin Santarmin ovella mut siel ollut ketään himassa. Tai se alkuperänen Santarmi oli kuulemma aikoinaan tappanut vaimonsa ja hukuttanut sen kaivoon ja nyt se paskiainen on jo kuollut kyl itekin.


Santarmin ovella

Käytiin me kuitenkin vähän kävelyllä vanhaa tykkitietä pitkin, jonka on rakentanut, uskokaa tai älkää, mutta Mantzuriasta tuodut sotavangit. Ne vangit on olleet täällä kivilouhoksella pakkoduunissa ja niitten on pitänyt duunata vähintään 80 mukulastemua päivässä. Niitä kiviä on muuten roudattu täältä pitkin euroopan kaupunkeja.


Tykkitiellä

Saunan joku tuli kyllä lämmittämään, kun soitettiin ja pyydettiin. Oli vaan taas niin rautanen sauna, että yöks.

Myöhään illalla tänne tuli yks toinenkin vene, mut muuten oli kyl hyvin hiljasta. Porukat muuten taas hölmöili. Ravattiin edestakas tota satamaa etsimässä jätepistettä, eikä löydetty ja ne kerkes jo manata koko sataman kunnes....mamin silmiin osui ihan meitä vastapäätä oleva proomu, jossa oli kyltti JÄTE....kyllä niitä taas nolotti. Onneks faija ei sentäs vielä ehtinyt soittaa mihkään ja kysellä sitä.







Huomenna olis tarkotus jatkaa matkaa Uuteenkaupunkiin ja toivottavasti tää Bloggerikin siellä taas toimii paremmin kun pitäis ainakin olla kunnon yhteydet. Nyt tästä hommasta ja kuvien lisäämisestä ei tule mitään, paitsi et mamilla menee hermot.