tiistai 26. kesäkuuta 2012

Aspön juhannus

Nötöstä lähdettiinkin sitten kohti Aspötä ja juhannusjuhlia. Tuntui vähän naurettavalta mennä sinne jo tiistaina, mutta saatiinpa ainakin hyvä paikka laiturista ja toisaalta Aspössä on aina niin mukava leikkiä ja siellä oli taas niin kivaa porukkaa että aika kului hyvin ja kivaa oli! Eikä keskiviikkoaamuna kyllä naurattanut enää  yhtään, kun laituri alkoi jo aamusta täyttyä ja illalla skabattiin jo viimeisistä paikoista, Aspön laituriin kun ei muutenkaan ihan hirveesti niitä veneitä mahdu. Toki muutamat veneet lähtivät vielä torstaina johonkin muualle viettämään juhannusta, ja jotkuin onnelliset saivat laituripaikan. Perjantaiaamuna kuitenkin tosi monta venettä joutui jäämän redille kun ei mihinkään pikkulaituriin tai rantaan enää mahtunut ja moni vene otti kiinni yhteysaluslaituriinkin ja ne joutui tietty sitten lähtemään siitä veks aina siksi aikaa kun yhteysalus tuli tuomaan tavaraa tai juhannusvieraita saarelle.
Aspön kaunis kappeli ja maisemat on vaan joka kerta niin ihania, vaikka ne näkisi kuinka monta kertaa.
Kahvila









Torstaina ja perjantaina oli tosi lämmin ilma, varmaan ainaski +25! Kesken leikkien meekialainen sitten päätti vaan heittää kledjut veks ja kävin vähän kahlailemassa meressä. Jopa mamikin hikeentyi niin että meni veneen perästä uimaan, vaikka merivesi oli vaan jotain +13 asteista. Se taisi kyllä olla ainoa hullu meekialaisen lisäksi, joka kävi ilman saunaa uimassa. Ja jätski maistui! Meekialainen kävi joka päivä ainaskin kerran kahvilassa ostamassa omalla rahalla jäätelöä...


Meekialainen muuten kohtasi Aspössä ehkä ensirakkauden, Hildan. Tai ainakin heti päiväkodin Alvan jälkeen seuraavan rakkauden, siis jos sitä Leiaa ei lasketa. Ja sitä yhtä, jonka nimeä mami ei enää muista.....
Mutta Hilda on ihana yhdeksän vuotias tyttö, jolla meekialaisen onneksi ei pariin ekaan päivään ollut ikäistänsä seuraa ja se tykkäsi hoivata meekialaista. Mutta sitten tuli yks Alma ja vei meekialaisen paikan Hildan syrämmessä. Kyllä se onneksi soi mulle vielä yhden valssin juhannusaatton tansseissa, mutta sitten tiemme erosivat...muistelen kuitenkin kaiholla kuinka olimme torstaina yhdessä tekemässä koivuköynnöksiä juhannussalkoa varten ja kirmailimme siellä käsikädessä....


<><>
MEEKIALAINEN JA SAARISTON TSUBUJA!!!!




Mamikin pääsi oikein kunnon girlandin valmistusoppiin, kun 35 vuotta köynnöksiä punoneet tädit opettivat ihan kädestä pitäen kuinka kunnon girlandi oikein tehdään. Siinä ei muuten ollut varaa virheisiin!

Ja juhannusaattona se juhannussalko sitten tietysti nostettiin pystyyn. Ja Kivisen Mikon rouva soitti tosi kauniisti Myrskyluodon Maijan viululla, ja kaikki kuunteli ihan hipi hiljaa, se oli kulkaas tosi kaunista ja liikkistä!


Ja sitten me käytiin siellä kalavajassa syömässä tosi hyvää juhannuspäivällistä ja illalla sitten tanssittiin samassa vajassa! Meekialainenkin totesi nukkumaan mennessä: "huhhuh,olipas hyvät pileet"



Ai että oli hienon näköistä kun melkeins kaikki veneet vetäs perjantaina juhlaliput ylös!
Hirmu kiva juhannus oli Aspössä, harmi vaan että sinne tosiaan täytyy mennä niin ajoissa jos aikoo ihan varmasti päästä laituriin...


Aspössä on vaan yks huono puoli; netti/puhelinyhteys ei oikein toimi kun kirkon vieressä kalliolla, sen takia tää bloggailukin jäi juhannuksen jälkeiseen elämään, kun ei mami jaksanut kökkiä siellä kalliolla läppärin kanssa. Sorry vaan kaikille lukijoille!!

Juhannuksen jälkeen alkoi vähän ripsiä vettä ja meidänkin oli saatava toi faija lääkäriin, joten päätettiin lähteä loppulomaksi Turkuun. Kävästiin Muumimaailmassa ja Caribiassa kroolaamassa. Mutta taidan laittaa siitä teille parit muumikuvat huomenna tulemaan. Nyt onkin sitten taas luvassa normaalia viikonloppucruisailua ennen seuraavaa pidempää lomaa elokuussa.














maanantai 18. kesäkuuta 2012

Helsingholmista Nötöön

Sunnuntai meni siis chillaillessa Helsingholmissa.Satoi koko päivän vettä ja Meekilainen hyppi seinille ja keksi kaikki mahdolliset muuvit ja ilmaveivit, niin että mami ja faija meinas aina välillä revetä naurusta ja välillä taas raivosta. Ihan vaan noin niinku yhtenä esimerkkinä; roikuin yhdellä kädellä lukulampun sähköjohdossa ja kun mami komensi, niin silmät pyöreinä selitin vaan että "mutta kun minä olen hämähäkkimies!!!" Eihän siinä sitten mitään sanottavaa mutsillakaan ollut, jossainhan hämähäkkimiestenkin on roikuttava. Tai sitten kun faija komenteli meekialaista, niin vastasin sille vaan että: "suu suppuun!"

Illalla käytiin sitten Helsingholmenin saunassa löylyttelemässä energiaa pihalle. Ja olipa ylläri kun suihkujen vesi olikin muuttunut maksulliseksi, eikä oltu tajuttu sitä mistään saunavihkosta lukea. Mami sitten juoksi takasin veneelle etsimään euron kolikoita. Se vesiautomaatti ei siis toimi kuin euroilla. Yhdellä egellä saa neljä minsaa. Olisvat nyt sitten vaikka ennemmin nostaneet saunamaksuja kuin laittaneet tollasen automaatin, jos vesi on saaressa vähissä.

Maanantaina siirrytiin Nötöön ja Airiston Merenkävijöiden laituriin (Eskon laituri) mahtui hyvin. Matka oli melkosta haipakkaa, kun rytkytettiin koneella vastatuuleen. Meekialainen vaan totesi että "tuulee liikaa" ja kun laidan yli pärskähteli välillä vettä naamalla, niin päätin sitten maata melkein koko matkan naama tyynyihin hautautuneena sitloodassa. Mami oli kuitenkin siitä ilonen, että en alkanut vinkumaan, vaan tyydyin vaan kohtalooni ;) Sisäänkään ei voinut mennä kun keikutti sen verran, että ei sielläkään olis voinut mitään oikein tehdä kaatuilematta. Esko lämmiteli saunankin meille. Hyttyset iski saunareissulla metsässä kimppuun ihan hulluna, onneksi niitä ei veneellä/merellä kuitenkaan ole.
Ja satama on sen verran suojainen, että siinä ei enää keikuttanut yhtään. 




Illalla katsoin parit Pororot dvd:ltä. Faijalla on tosi kurjaa kun se joutuu vähän väliä kurlaamaan kurkkuaan Hendrick'sin ginillä, sillä on nimittäin kurkku kuulemma tosi kipeä ja mami kyllä kurkkaskin että siinä on sellasia valkosia länttejä. Toivottavasti kurlaus auttaa, ettei tarvi lähteä kotiin viemään faijaa lääkäriin...
Ja mami taas valittaa koko ajan polveaan. Ihme sairasta väkeä noi vanhukset!


Mami käski sanoa terveisiä Raumalle! Mä meen goisaa, son moro!






lauantai 16. kesäkuuta 2012

Airisto ja Helsingholm

Perjantaina karattiin vähän aikasemmin päiväkodista ja duunista ja tultiin kaupan kautta veneelle. Ja voi hyvänen aika taas sitä tavaran määrää...mamilla (ja faijalla) lähti taas vähän lapasesta toi pakkaaminen, ja silti koko ajan joku toteaa että jotain "tosi tärkeää" jäi kotiin.
Kun kaikki kamat oli saatu johonkin tungettua ja jääkaapin ovi väännettyä väkisin kiinni, niin siirryttiin siihen viereiseen satamaan eli Airistoon.

Mamilla on muuten vähän paineita tän blogin kirjoittamisessa, kun eräissä sosiaalisissa medioissa meidän perheen lomamatkaa on verrattu salkkareihin, eikä me meinattu saada oikein mitään sykähdyttävää aikaiseksi. Mami kyllä järkkäsi pientä viihdettä rantautumisessa, tosin se meni vähän hukkaan kun kukaan ei huomannut sitä ja meekialainenkaan ei voi siitä sen enempää kertoa kun tämä on kuitenkin 3-vuotiaan lapsen blogi. Seurauksena kuitenkin yksi revähtänyt reisi.

Eka ilta selvittiin ihan ilman riitelyäkin. Tosin tunnelma alkoi ihan pikkusen kiristymään kun Airiston Strandbo on alkanut leikkimään jotain "gourmet" ravintolaa. Olimme odottaneet kolmentoista euron pizzoja 45 minuuttia ja kun vihdoin saimme ne ne lätyt, niin ne oli semmoset kahden karjalanpiirakan kokoiset, eikä niissä kyllä ollut mitään kurmeeseen viittaavaa ja meillä oli ihan hirveä nälkä! Aikaisemmin Airistolla oli erikseen se a'la carte puoli ja sitten veneilijöille reilunkokoisia annoksia.

Meekialainen innostu ekan kerran pomppulinnasta ja riehu siellä ihan hulluna!

Lauantai aamuna kun oltiin lähdössä kohti Helsingholmia, ja irrottauduttiin laiturista, niin mamilla oli semmonen nenäjuttu. Jotenkin se vaan onnistui (tosi yllättävää siis) heilauttamaan nenäänsä sellasella isolla köydenpäässä olevalla kiinnityshakasella. Siinä se sitten kyyneleet silmissä hoiteli noi lähtörutiinit ja nyt sillä on nokka niin arkana että niistäminenkin on tuskaa.



Meekialainen leikki koko matkan palomiestä ja sammuttelin tulipaloja jollan pumppausletkulla. Opettelin myös noita rantautumishommia ja heitin fenderit laidan yli.


Helsingholmenissa on tosi hauskaa! Täällä on kissoja,koiria, yks valkonen hevonen ja lampaita. Yks lammas  (jota mä siis kutsun lehmäksi) käpöttelee täällä pitkin laitureita ihan kesynä ja vapaana.
Rantsussa oli kiva leikkiä muitten lasten kanssa leluilla. Jopa niin kivaa, että nostin hirveen huudon joka kerta kun piti mennä sisälle veneeseen syömään tms.


Saunaa ei enää täksi illaksi saatu, mutta nyt klo 18 alkoi satamaan vådaa ja taitaa sataa huomennakin niin jäädään ehkä tänne chillailemaan ja varattiin sauna sitten sunnuntai-illaksi.

Satama + sähkö 5€ ja perhesauna 10€. Faija haki savusiian kympillä iltapalaksi.

Nyt meekialainen viettää sadeiltaa ja katselee videoita läppäriltä. Sain muuten mamilta lomalahjan, zhu-zhu hamsterin, täytyy laittaa teille foto joku ilta, se on aika ihku kun se vinkuu sängyssä koko yön parin minuutin välein...






tiistai 12. kesäkuuta 2012

No niin, nyt se taas alkaa!!!

KUKKUU! Meekialainen is back!
Ihan hirveen myöhässä alkaa tämä Veetin kolmas venekesä! Sorry kaikille, ja erityisesti Sirpalle joka on jaksanut fanittaa =)))
Ja se viivästyminen on kyllä vähän niinku ton Mami syy, sillä  on ollut tosi kovia käynnistys vaikeuksia tänä keväänä, mutta vihdoinkin sain sen potkittua käyntiin.
Osa syyllinen on kylläkin myös toi Suomen tosi lämmin "kesä". Meekialaisella oli nimittäin viime viikonloppuna ihan oikeesti vasta tämän kesän eka purjehdusreissu, ja nyt ollaan kuitenkin jo melkein juhannuksessa!!

Vene kylläkin laskettiin jo 23.4. mutta meekialainen ei ollut siinä touhussa mukana. Liiaan viileetä touhua. Sitä ennenhän faija vietti taas talvilomaansa puunaten ja putsaten paattia.

Mutsikin kyllä kävi faijan kanssa vappua viettämässä veneellä ja laitteli paikat sisätiloista kuntoon ja tavarat paikoilleen meekialaisen kauden aloitusta varten. Meekialainen oli silloin Mummin, Ukin ja Oton kanssa mökkeilemässä Mommilassa.

No sitten Vapun jälkeen olikin taas  niin kurjaa säätä ja faijalla oli jalka vähän klesana ni ei lähdetty veneelle. Ja sitten faija kävi kavereidensa kanssa sillä perinteisellä MBA-purjehduksella (silloin tietysti paistoi aurinko!!!), meekialainen mökkeili mutsin kanssa ja tein pienen junamatkankin mamin kanssa.

Kivaa!!

Vähän  kyllä mietityttää tää touhu välillä...

No sitten me kyllä yritettiin kovasti veneillä ihan koko perheen voimin, mutta lauantai aamuna oli niin kova sumu, että ei me lähdetty liikenteeseen ollenkaan. Oltiin vaan veneellä yötä :(

Mutta viime viikonloppuna vihdoinkin päästiin liikenteeseen, vaikkakin koko lauantain tihutti vettä ja oli aikas kylmää kyllä. Ainakin meekialaisen ja mamin makuun. Näpit oli koko ajan ihan jäässä ja mutsi sai kyllä ihan tosissaan keksiä kaikenlaista ohjelmaa sisätiloissa, että sai mut viihtymään. Muovailuvaha ja videot oli aika kova juttu. Suosittelen katsastusvarusteeksi  kaikkiin veneisiin.
Käytiin siellä NPS:n kotisaaressa Halvegsstearnassa ja nähtiin paljon tuttuja :)
Harmi vaan, että Heli ja Kaitsu pääsivät tulemaan vasta niin myöhään illalla perille, että meekialaisesta ei oikein ollut enää seuramieheksi niille.

Nyt mutsikin kuitenkin lupasi skarpata tän blogin pitämisen suhteen taas, ja syytä onkin, meillä nimittäin alkaa ensimmäinen lomapätkä ens perjantaina! Ollaan viikon verran merellä ja aiotaan viettää juhannusta Aspössä. Sitten pitää taas mennä vähäksi aikaa päiväkotiin ja duuniin ja heinäkuun lopussa olisi seuraava kolmen viikon lomasetti, katsotaan sitten kauanko jaksetaan veneillä!

ÄLÄ KUVAA! NAAMA KULUU!!!