maanantai 18. kesäkuuta 2012

Helsingholmista Nötöön

Sunnuntai meni siis chillaillessa Helsingholmissa.Satoi koko päivän vettä ja Meekilainen hyppi seinille ja keksi kaikki mahdolliset muuvit ja ilmaveivit, niin että mami ja faija meinas aina välillä revetä naurusta ja välillä taas raivosta. Ihan vaan noin niinku yhtenä esimerkkinä; roikuin yhdellä kädellä lukulampun sähköjohdossa ja kun mami komensi, niin silmät pyöreinä selitin vaan että "mutta kun minä olen hämähäkkimies!!!" Eihän siinä sitten mitään sanottavaa mutsillakaan ollut, jossainhan hämähäkkimiestenkin on roikuttava. Tai sitten kun faija komenteli meekialaista, niin vastasin sille vaan että: "suu suppuun!"

Illalla käytiin sitten Helsingholmenin saunassa löylyttelemässä energiaa pihalle. Ja olipa ylläri kun suihkujen vesi olikin muuttunut maksulliseksi, eikä oltu tajuttu sitä mistään saunavihkosta lukea. Mami sitten juoksi takasin veneelle etsimään euron kolikoita. Se vesiautomaatti ei siis toimi kuin euroilla. Yhdellä egellä saa neljä minsaa. Olisvat nyt sitten vaikka ennemmin nostaneet saunamaksuja kuin laittaneet tollasen automaatin, jos vesi on saaressa vähissä.

Maanantaina siirrytiin Nötöön ja Airiston Merenkävijöiden laituriin (Eskon laituri) mahtui hyvin. Matka oli melkosta haipakkaa, kun rytkytettiin koneella vastatuuleen. Meekialainen vaan totesi että "tuulee liikaa" ja kun laidan yli pärskähteli välillä vettä naamalla, niin päätin sitten maata melkein koko matkan naama tyynyihin hautautuneena sitloodassa. Mami oli kuitenkin siitä ilonen, että en alkanut vinkumaan, vaan tyydyin vaan kohtalooni ;) Sisäänkään ei voinut mennä kun keikutti sen verran, että ei sielläkään olis voinut mitään oikein tehdä kaatuilematta. Esko lämmiteli saunankin meille. Hyttyset iski saunareissulla metsässä kimppuun ihan hulluna, onneksi niitä ei veneellä/merellä kuitenkaan ole.
Ja satama on sen verran suojainen, että siinä ei enää keikuttanut yhtään. 




Illalla katsoin parit Pororot dvd:ltä. Faijalla on tosi kurjaa kun se joutuu vähän väliä kurlaamaan kurkkuaan Hendrick'sin ginillä, sillä on nimittäin kurkku kuulemma tosi kipeä ja mami kyllä kurkkaskin että siinä on sellasia valkosia länttejä. Toivottavasti kurlaus auttaa, ettei tarvi lähteä kotiin viemään faijaa lääkäriin...
Ja mami taas valittaa koko ajan polveaan. Ihme sairasta väkeä noi vanhukset!


Mami käski sanoa terveisiä Raumalle! Mä meen goisaa, son moro!






Ei kommentteja: