maanantai 31. toukokuuta 2010

1. lomapäivä, Halvägstearna


Meekialainen lähtötunnelmissa :)
No niin, täällä ollaan, LOMALLA.
Meekialaisen osalta eilisilta ei sujunut ihan loistokkaasti. Oltiin vihdoin ja viimein saatu kaikki mun safkat ja muut kamat upotettua johonkin veneen uumeniin ja mutsi oli syöttänyt mulle puurot ja maidot ja pääsin lopultakin nukkumaan. Noh, eipä kulunut kun hetki, kun nousin istumaan ja oksensin KAIKEN pihalle. Mutsi sai kouransa alle, ja siinä se sitten istui keulapunkassa kämmenet täynnä vadelmapuuroa...Peitot ja unirätit ihan yrjössä. Eihän siinä muu auttanut ku heittää kledjut veks ja lähteä faijan kanssa suihkuun. Samalla sitten vähän pyykättiin....Mami oli tietty ihan innoissaan, ku just oli himasta tuonut mulle kaikki puhtaat peitot ja muut unikamat. Onneksi meidän kotisatamassa on suihkut! Loppuyö sujui rauhallisesti.

Aamulla sitten käytiin Paraisilla ostamassa kaikki aikuisten ruuat (ja juomat) ja päästiin vihdoin liikenteeseen. Airisto oli aivan pläkänä, joten koneajeluksihan se taas meni. Tultiin tänne Halvikseen. Ei muita veneitä. Saatiin saunoa ihan rauhassa ja pitkään. Meekialainen sanoo höpötlöpöt kaikille, jotka väittää että saunaan saisi mennä vasta yli yks vuotiaana.
Tässä kuva tyynestä Airistosta. Eipä vielä paljon veneitä näy! Toista se on sitten heinäkuussa.



Maileja on muuten tälle kaudelle kasassa jo 254!!! Repikää siitä :)

Mami pisti taas parastaan ja haistatti pitkät kaikille niille, joiden veneessä syödään vaan grillimakkaraa ja uusia perunoita. Meillä vedettiin tänään härän sisäfilettä, sitruuna-timjamiperunoita ja tomaatti-kaprissalsaa. Ja loman kunniaksi ja perinteitä kunnioittaen tietenkin Keltasta Leskeä ;)
Sellasen vaan huomasin, jotta meekialaisen velli ei kyl kupli samalla lailla.


Näillä eväillä on hyvä jatkaa. Huomenna todennäköisesti siirrymme Ahvenanmaan saariston puolelle ja satamaan nimeltä Lappo. Kirjooottelen sitten enemmän, koska nyt tosta mamin kökkökoneesta loppuu akku, huomenna taas sähköissä.... Kiitos ja kumarrus kaikista palautteista taas!!!!

torstai 27. toukokuuta 2010

Valmistautumista The Lomaan

Jep, jep. Kesän ensimmäinen kuukauden lomareissu lähestyy ja tänään käytiin ostamassa vähän meekialaiselle eväitä. Saaristossa on kaupat sen verta pieniä, valikoima rajattua ja aukioloajat vähän miten sattuu, että oli pakko käydä hakemassa koko kuukaudeksi vellejä, vaippoja ja maitoa, etten mä joudu niin sanotusti pissiin kesken reissun.

Tätä voi olla vähän vaikea käsittää, mutta faija IHAN OIKEESTI osti mulle 80 purkkia riisi/maissivelliä (=16 litraa), 160 kappaletta vaippoja, noin 40 purkkia soseita (mähän voin syödä osittain myös mamin tekemää safkaa) ja 10 litraa maitoa, lisäksi vielä hätävarana puuroja ja jugurtteja noin 10 pönikkää!!! Että repikää siitä. Ja miettikää mihin me noi kaikki sapuskat ja vaipat veneessä jemmataan, niin että sinne mahtuu myös semmoset ihan "normaalit" lomakamat. Faijalla heräs tossa äsken myös hyvä kysymys: "riittääkö tolle ruokamäärälle 160 vaippaa!?!" Hehehe!!!

Ostimme meekialaiselle myös Rukan sadeasun. Toivottavasti sitä ei tarvita.
Tämä viikonloppu ollaan vielä mutsin kanssa Snadissa kaksistaan, kun faija menee perinteiselle MBA Regatalleen Wernerin (Itävallasta) ja Jaanin (Munkkiniemestä) kanssa :)
Sunnuntaina se sitten palauttaa noi regattalaiset kotiinsa ja tulee hakemaan meidät veneelle. Ja noi kaikki kamat. Mamilla pukkaa vähän pakkausstressiä, se näkee untakin koko ajan kaikesta mitä pitäis muistaa ottaa mukaan, tänään se jo nappaili migreenilääkkeitä...

Mami muuten käski kiittämään Kikkaa palautteesta ja lähettää sille kovasti terkkuja!! Palautetta, kehitysideoita ja toiveita siitä mitä juttuja haluatte mun reissulta kertovan, toivotaan edelleen kaikilta lukijoilta =)))

maanantai 24. toukokuuta 2010

Viime viikonlopusta

Torstai-iltana tosiaan jo ajeltiin Paraisille ja faija alotti remppaamaan sitä keulavaloa kuntoon katsastusta varten. Perjantain faija teki duunia veneeltä käsin ja me mamin kanssa vaan notkuttiin ja otettiin aurinkoa. Oli vähän liiankin kuumaa meekialaisen makuun. Ja sit me käytiin yhdessä lounaalla Airiston Strandbossa. Siellä on ihan kelpo pizzat. Toi alla oleva kuva on kopsattu niiden sivuilta...





Strandbossa on muuten tosi hyvä lastenleikkipaikka ulkona. Siellä on liukumäki, pomppulinna ja keinut, joissa tämmöset pikkujäbätkin voi keinua. Me like, vaikka kuvassa onkin vähän myrtsi ilme, taisin olla vähän väsy. Vaihteeksi. Meekialaiselle nimittäin taas viikonloppuna uni maittoi! Siitä tuolla ihan lopussa todistusaineistoa :)


Illalla faijakin sitten onneksi sai sen valon toimimaan ja oli niiiiin sähkömiestä, niiiiin sähkömiestä....

Lauantaiaamuna odoteltiin seuran (NPS) katsastusmiestä ja hoideltiin se katsastusasia kuntoon. Lähtö meni sen verta myöhäiseksi, että päätettiinkin mennä  Pensariin, joka on parin tunnin matkan päässä meidän kotisatamasta. Pensar on kiva paikka ja sillä on mielenkiintoinen historia. Se on toiminut 30-luvun alussa suojeluskunnan ja lottien harjoitus- ja koulutuspaikkana.
Pensarin ravintola on hyvä, tällä kertaa sieltä sai ruokaa vaan klo 17-20 ja meillä kun oli sauna klo 18-19 (ainoa vapaa vuoro!) niin jouduttiin tyytymään mamin kokkailuihin. Pesto-kanapastaan ja tomaatti-basilika-mozzarella salaattiin, mutta oli aika hyvää sekin :) Mami unohti ottaa kuvan Pensarista, käykää katsomassa tosta linkistä, jos kiinnostaa.
Satamamaksu oli alennusten jälkeen 8 € ja pikkusauna 22€ , kun käy syömässä ravintolassa, niin satamamaksusta saa alennusta. Sähköstä ei jostain syystä tällä kertaa veloitettu meiltä mitään. Saunan voi myös tilata etukäteen soittamalla ja siksi vuorot olikin jo melkein mennyt kun me mentiin niitä ravintolan auettua kyselemään.
Testattiin myös Pensarin aamiainen, sisälsi leivät, leikkeleen, juuston, kurkkua, munat ja puuroa hinta 6 €, ihan ok. Viime kesänä porukat olivat syöneet brunssin ja se oli kyllä huomattavasti aamiaista parempi, ja tietty vähän kalliimpikin.
Mami ja faija heittivät illalla saunalla talviturkin. Merivesi oli kuitenkin vaan jotain 9 asteista, joten ihan kunnioitettava saavutus!! Meekialainenkin kävi vähän kastelemassa pienenpieniä erikoisvarpaitani merivedessä :)
Sunnuntaiksi oli luvattu sateita, mutta me onneksi ehdittiin kuivina takasin kotisatamaan. Koko viikonloppu meni lähes kokonaan koneella ajamiseksi, lauantaina hetkinen mentiin keulapurjeella, mutta sitten tuuli lopahti taas.

Tässä kuvassa mä treenaan ankkuriliinan kelaamista.

Meekialainen sitten aloitteli jo tota järjestötoimintaakin. Pyysin faijaa ilmottamaan mut Merituuli Ry:n ja NPS:n juniorijäseneksi!!
Mami puolestaan on aloittanut jo lomaherkkujen valmistamisen; pähkinä-suklaapiprit on uunissa, meekialainen ottaa vaan rennosti...






torstai 20. toukokuuta 2010

Ja taas mentiin...

Taas pakataan ja kunhan faija tulee töistä ni päästään lähtemään Paraisille paatille. Onneksi, mä nimittäin olen koko ajan ihan pää märkänä täällä himassa, täällä on NIIIN kuuma. Ja meekialainenhan on hikimarsu, mami ainakin sanoo niin.
Vene pitää vielä katsastaa ennenku lähdetään lomareissulle ja katsastusmies tulee nyt lauantaiaamuna, joten liikenteeseen päästään vasta sen jälkeen. Faijan pitää vielä kunnostaa jotain valoja ennen sitä katsastusta, siksi me mennään hengailemaan sinne jo tänään.
Ei ole vissiin vielä päätetty mihin päin seilataan tänä viikonloppuna, tai ainakaan noi ei ole vielä kertonut mulle sitä. Mutta mä kirjottelen sitten taas kun tiedän mihin päin päädytään.

Kävin mamin kanssa katsomassa raporteista, millä hakusanoilla lukijat ovat päätyneet tänne mun blogiin. Ja  ehkä hassuin/oudoin hakusana oli "saunassa". Hei Haloo!!!
Samasta raportista näki myös mistä maista lukijani ovat, ja aika hurjaa hei, joku lukee mun blogiani KANADASSA!!! Terkut vaan sinne Kanadaan :)
Kommenttia tulee edelleen vaan mummilta ja merimummolta, olispa siistii jos joku muukin vaivautuis!
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille =))
11 päivää lomareissuun!!!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Västra Rockelholm ja Norrskata

Vähän niinku arvelinkin päädyimme perjantaina sinne Merituuli Ry:n saareen, Västra Rockelholmiin. Käytiin Helsingholmissa vielä aamulla moikkaamassa lampaita ja sitten lähdettiin matkaan.





Perillä oltiin ilmeisesti kevään ekat ja ainoat kävijät, sillä Saaren sauna ja toinen laituri oli vielä talviteloilla. Harmi, sillä sinnehän ei siis ollut kertynyt vielä saunavettä, mutta onneks meillä oli omissa kanistereissa vådaa mukana, niin että pärjättiin ihan hyvin.


Istuskellaan Rockelholmin laiturilla












tässä kuvassa ollaan menossa faijan kanssa lämmittämään Rockeholmin saunaa








Mummi soitti, että Otto-koiraa oli purrut mökillä kyykäärme, ja se oli tosi kipeänä. Toivottavasti Otto selviää siitä, meille tuli ihan paha mieli Oton puolesta :(

Ja siitä tulikin mieleen, että matkalla Norrskataan me nähtiin meressä uiva käärme! Ällöttävää! Kuin se oli sinne mennyt kun merivesi on vielä niin kylmää?

Grillattiin vähän kanaa kaikenlaisilla lisukkeilla ja salaatilla. Ja faija laitteli saunaa siihen kuntoon, että päästiin löylyihin. Koko päivän oli ihuna aurinkoinen sää, illalla sitten toinen puoli taivasta meni mustaksi ja alko hirmunen tuuli. Mä olin onneks just silloin mamin kanssa keulassa pienillä ”ennen-saunaa-unilla”. Faija sai olla koko ajan kiristelemässä köysiä, ettei nokka kolkannut laituriin. Pilvet meni kuitenkin ohi ja tuulikin vähän rauhoittui.

Puolen yön aikoihin sitten kun oltiin koko posse jo nukkumassa alkoi salamoimaan, tuulemaan ja satamaan. Mutsi nousi katselemaan upeita kesän ekoja salamia pimeällä taivaalla, me muut vaan kuorsattiin :) Mä olen nukkunut ja syönyt täällä veneellä taas tosi hyvin ja paljon. Ja sit oon oppinut myös nousemaan itse seisomaan, melkein joka paikassa, mistä vaan vähänkin saan kiinni.

Aamulla taas herättiin kun arska porotti ihan pilvettömältä taivaalta. Meidän piti päästä hienolla itätuulella keulapurjeella Norrskataan, mutta ei se sitten ihan niin taas mennytkään. Tuuli oli niin pientä, että jossain vaiheessahan porukoilla meni hermot ja ne laittoi koneen käyntiin, ja niin sitä taas mentiin! Meekialainen leikki, kölli ja lopulta nukuin koko matkan taas sitloodaan tehdyssä pesässä. Oli ihanan lämmintä!!

Norrskata on vähän liian vilkas satama mamin ja faijan makuun. Meekialainen kyllä tykkää kovasti kun on koko ajan jotain häppeningiä, mitä seurata. Satamassa käy nimittäin melkonen trafiikki, kun mökkiläiset käy tankkaamassa veneitään ja itseään kaupassa , jonka myydyin tuote taitaa olla The mäyräkoira. Baarista näytti saavan myös ruokaa. Meillä syödään tänään kinkku-aurajuustopastaa, joten ei nyt testattu millaista ruoka olis ollut. Satamamaksu on 12€ ja sauna (jossa muuten ollaan myöskin kevään ekat saunojat) on 15€. Sähkö makso kai jotain alle 5€, mut tarkka hinta meni ohi ku samalle laskulle otettiin vähän juomiakin, jotka hörpättiin siinä terassilla. Yllättäen sit meekialaisen peba alko haiskahtamaan sellaselle parfyymille, et mamilla meni fiilis ja me lähdettiin takas veneelle vaihtohommiin…

Norrskata muistetaan jatkossa paikkana, jossa meekialaisesta tuli julkkis ;)

Kävi nimittäin niin, että kun me oltiin menossa saunaan ja jututettiin paikan isäntää siinä, niin pari naista tuli kysymään, että saisko ne ottaa kuvan meistä Seagullin kotisivuille, kun me ollaan menossa saunaan. (täytyypä linkittää se tänne sitten kun löytyy!) Sauna olikin nimittäin viime syksynä rakennettu. Noh, toki me suostuttiin. Saas nähdä minkälaiseen kuvaan päädyttiin :)
 Sauna oli tosiaan uusi, ponttoonien päälle rakennettu, kiva ja puhdas sauna, oli aika hauskaa kun meri liplatti siellä lattian alla. Mamilla kun on se hiustenpesuaddiktio, niin sitä tietty ahdisti vähän se, että saunassa ei saanut joidenkin luonto- ja rakennussäännösten takia käyttää saippuaa, joka olis sitten päätynyt mereen. Huoltorakennuksessa olis kyllä ollut suihkut, mutta ei se jaksanut sinne sitten kuitenkaan hilpasta.



Sunnuntaina sitten taas kotio. Faijalla olis vielä seitsemän päivää duunia ja sitten sillä alkaa isäkuukausi ja mamilla alkaa duunistaan kesäloma ja me lähdetään koko kuukaudeksi merelle!

Lauantaina oli niin kuuma aurinko, että faija viritteli mulle suojaksi ekaa kertaa aurinkokatoksen, että sain leikkiä varjossa. Tässä kuva siitä...



Ainii, semmosta me ollaan faijan kanssa tässä iltasin mietitty, että mikä siinä on niin vaikeaa?!? Minkä takia moottoriveneet ottaa aina kylkikiinnityksellä laitureihin kiinni ja myöhemmin tulevat veneet sitten pähkäilee, että mahtuuko vai eikö mahdu…joku moottorilla kulkeva blogin lukijahan voi valaista meitä tässä asiassa ;)

torstai 13. toukokuuta 2010

Helsingholm ja eka KESÄpäivä


Veneelle tultiin jo eilen illalla Korppoon kautta (käytiin hakemassa Verkanilta se mamin hiustenkuivaaja), mutta liikenteeseen lähdettiin vasta tänä aamuna. Aamu oli aika harmaa ja sateinen, mutta heti kun päästiin perille Helsingholmiin aurinko paistoikin jo melkeins pilvettömältä taivaalta ja oli tosi lämmintä. Fantastista!

Satamassa oli jo kuusi venettä ennen meitä, hyvin mahduttiin vielä laituriin, vähitellen kaikki laiturit kuitenkin täyttyi. Tänne on tullut myös uusi laituri, joka on vielä vähän kesken, toivottavasti saavat pian valmiiksi. Onneksi saatiin saunavuoro, saaren sauna on ehkä yhdellä saariston kauneimmista paikoista. Saunassa oli kyllä vähän liiankin kuuma meekialaiselle. Saunamaksu oli 10€ per perhe ja satamamaksu 5€ ja sähköt 4€, ihan kohtuuhintaista siis. Täällä vielä luotetaan ihmisiin, kun käyt vihkoon merkkaamassa haluamasi saunavuoron, voit jättää maksun lippaaseen, samoin satamamaksun ja sähkön. Ja jos oot niin pöljä, ettet sitä hilloa purkkiin laita, niin eipä sitä kukaan kyselemään tule. Yks vuosi porukoilla kävi niin, ettei niillä ollutkaan käteistä mukana (faijalla oli jäänyt lompsa autoon) niin ne kävi kyselemässä tilinumeroa, jolle maksun voisi laittaa. Saaren omistaja totesi vaan, että "kai te tulette tänne ensi vuonnakin, maksat sitten" :)  Ja maksettiinhan se, korkojen kanssa! Tässä kuva saunasta...



Faijan harmiksi savukalaa ei tällä kertaa ollut myynnissä, faija kerto, että se on täällä tosi hyvää! Jouduttiin siis tyytymään grillipiffeihin, pottuihin ja pärnäisen kastikkeeseen (=bearnaise-kastike)











Mami pehmusti mulle kapokkityynyillä sitloodan pohjan ja meekialainen leikki siellä koko päivän ja otin pienet päikkäritkin. Mageesti nukutti ja hikoilutti auringossa peiton alla. Kävin myös pienellä ryömintäretkellä kannella ja flirttailin siinä samalla naapurin tädille ;)



Kylläpä taas uni maittaa, kun on koko päivän touhottanut menemään. Huomenna taidetaan siirtyä Västra Rockelholmiin.


tiistai 11. toukokuuta 2010

Pakkaamisia

Hirmu kiireinen päivä. Tulossa on pitkä viikonloppu, kun torstaina on helatorstai ja perjantain duunit faija hoitelee paatilta käsin. Paatille lähdetään siis jo huomenna keskiviikkona iltapäivällä. Tänään on siis kiireinen päivä, kun mun pitää auttaa mamia leipomaan herkkuja mukaan veneelle ja sitten pitäis vielä pakata kaikki omat tavarat ja vahtia ettei mami pakkaa itselleen taas koko vaatekaappia mukaan.
Tällä kertaa me leivotaan  mukaan kinkku-ananas-aurajuustomuffineita ja banaanisuklaakakku. Nams, sanoo meekialainen! Viime reissulla oli meetwurstimuffinsseja ja banaani-toffeemuffinseja ja ranskalainen suklaakakku. Mamilla on siis selkeesti joku muffarikausi meneillään. Eipä haittaa, varsinkin noita suolasia muffinsseja on kiva haukata kun matkalla alkaa iskemään nälkä.

Viime viikonloppu menikin sateita pidellessä Mommilassa Mummin mökillä. Kiva sielläkin oli taas käydä. Mä oon niin hulluna siihen hulluun Otto-koiraan. Ottohan oli viime kesänä porukoitten kanssa reilun viikon veneellä. Otto oli silloin vasta 10 viikkoa ja meekialainen oli silloin vielä mamin massussa :)
Mummi ompeli mun sateenvarjorattaille hienon vedenkestävän suojapussin, niin että me voidaan pitää niitä veneen kannella, eikä ne kastu aamukasteessa ja sateessa.

Viikonlopuksi on luvattu jopa +25 astetta lämmintä!! Mieletöntä!!! Ekat kesäkelit tänä vuonna, täytyy varmaan taas lotrata sen aurinkorasvan kanssa ja muistaa ottaa kaikki lippikset ja arskat mukaan. Jossain vauva-lehdessä oli sanottu muka, ettei uusimpien tutkimusten mukaan alle kaksi vuotiaille saisi aurinkorasvaa käyttää, vaan pitäisi suojata vaatteilla....Nojoo, meekialainen ainakin on sellanen hikimarsu, että mähän sulaisin jos ei vaatteiden hihoja ja lahkeita sais yhtään lyhentää edes helteillä. Viiskymppistä suojakerrointa vaan pintaan ni arska voi tehdä musta neekerin!

Faija yrittää vähän suunnitella reittiä tuulten mukaan....Helsingholmenissa olis kiva käydä ja sit siinä meidän toisen veneilyseuran, Merituuli Ry:n saaressa, Rockelholmissa. Mutta saas nähdä nyt. mihin laineet vie, mä laitan sit kyl matkakertomusta taas.
Kesälomankaan alkuun ei ole enää ku kaks kokonaista viikkoa. Olemme vähän faijan kanssa jo suunnitelleet, että mihin päin mentäis, mut kun meekialainen on matkassa, ni ei kannata ihan niin hirmu tarkkoja suunnitelmia tehdä. Pitää mennä kelien ja tuulien mukaan ja välillä vähän jäädä paikoilleenkin. Se nyt kuitenkin on varmaa että heti aluks lähdetään Ahvenanmaan suuntaan ja päädytään jossain vaiheessa sitten Maarianhaminaan pariksi päiväksi.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Halviksen kautta kotio :)

Lauantaiaamuna sitten siis siirryimme Halvikseen. melkein koko matka tultiin pelkällä keulapurjeella. Ekaks mä vähän kyllä hämmästelin sitä purjeen lepatuksesta tulevaa ääntä, mut sit ku huomasin et mami ja faija on ihan relana, ni tajusin ettei ole mitään hätää...Päiväunet oli ihana nukkua keulapunkassa kun vesi solisi rauhoittavasti. Tuulikaan ei ollut kovin kylmä ja mami pukikin meekialaisen sisään/ulos  varmaan noin satakertaa ja sit aina ku päästiin ulos ni mul taas aika pian tuli nälkä tai väsy ja vinguin takas sisään. Ja siinähän se matka kivasti menikin riisuessa ja pukiessa, nukkuessa ja syödessä....
Halviksessa laituri oli ihanan suojaisassa paikassa ja mentiin heti laiturille vähän viltin päälle köllimään ja ryömimään. Ja sit faija vei mut saarikierrokselle ja esitteli paikat, vähän ku olis oma saari ollut. Halviksessa  on iso muumilaakson vanha laituri, johon otettiin kylkikiinnityksellä kiinni. Eikä muuten keretty siinä kauaa kölliäkään kun nähtiin että saareen on tulossa toinenkin vene, ja kukapas muukaan se olis ollut kuin Mirjami II eli Kai ja Heli. Kai on nykyään yksi saari-isännistä ja ne toivat saareen uudet uimaportaat. Vanhat olikin kuulemma jäät vieneet mennessään.

Myöhemmin grillattiin sisukkapiffit ja keitettiin uudet perunat kanttarellikastikkeella. Kyl mä sen verran maistoin kans, että se ihan syötävää oli :) Mami siis hanskaa noi kapyysihommat ja faija grillin. Broilerikasvissose kyl maistui mulle vielä paremmin. Muutenkin olin oikein suursyömäri koko viikonlopun, sitä se ulkoilma kuulemma teettää....Meekialaisen safkat lämmitettiin siten, että porukat piti koko ajan huolen, että termarissa oli kuumaa vettä. Vesihauteessa maitopullo tai sosepurkki lämpeni muutamassa minuutissa. Suht näppärää.
Ja sitten käytiin testaamassa saunan uusi kiuas. Toimi.

Unohdin muuten mainita että perjantaina nähtiin kauden eka hyljekin! Tai mä mitään ole nähnyt, ku taisin olla päikkäreillä, mutta kuitenkin!

Sää oli suurimman osan viikonloppua tosi aurinkoinen ja suojaisissa paikoissa oikein lämminkin. Sunnuntaina kyllä kotiinpäin purjehdittaessa oli ihan hirmu kylmä tuuli (tultiin muuten taas koko matka keulapurjeella) ja mami ei halunnut viedä mua ulos tuuleen. Ja tietty mamille tuli sitten vähän pahaolo, kun se viihdytti ja vääns mun kanssa sisätiloissa koko päivän. (Ja vaihto pari kakkavaippaa...) Se ei oikein kestä keikutusta sisätiloissa, ulkona sillä ei yleensä ihan helpolla tule matkapahoinvointia. Onneks matkapahoinvointipilleri auttoi reilussa tunnissa, mut se tuppaa vaan väsyttämään aika reippaasti...Faija parka joutui seilaamaan koko kotimatkan yksikseen. Nyt sillä on naama ihan punasena auringosta ja tuulesta.

Ja pönttö-mami meni ja jätti uuden fööninsä Verkanin saunalle. Onneks se tajus sen sunnuntaina ja soitti sinne, lupasivat kyllä pitää tallessa sitä  niin kauan ku nyt seuraavaks sinne päin mennään....

Hirmu huono kuva Halviksesta (no hei, faijan ottama!) mut siinä on vasemmalla grillikatosta ja oikealla saunamökki