tiistai 21. kesäkuuta 2011

Pöh!!!


Mutsi ja faija oli viime viikonloppuna Bengtskärin majakalla viettämässä "laatuaikaa"...niillä kuulemma oli ollut tosi mukava reissu. En voi käsittää miten niillä muka on voinut olla kivaa ilman meekialaisen laatuseuraa! Vaiks kyllä mami myönsikin että sillä oli ollut vähän ikäväkin :) Mutta meekialainenpas olikin mummin mökillä Mommilassa koko viikonlopun leikkimässä Otto-koiran kanssa. Ja kivaa oli, ei siinä paljon kerennyt mamia ikävöimään, mutta ei viittitä kertoa sitä sille...

Blogin lukija nimeltä Tommy, oli kommentoinut jotain viime kesäistä kirjoitustani ja kysellyt mistä me ollaan hankittu verkot veneen laidoille. No venetarvikeliikkeethän niitä myy, me ollaan ostettu omamme Walticista Helsingistä. Verkko on kyllä meekialaisen lisäksi säästänyt putoamiselta lukuisia työkaluja ja muuta sälää. Ennen meekialaisen maailmaan putkahtamistahan meilläkin oli mummin Otto-koira veneessä mukana ja verkko toimi tosi hyvin myös koirien kanssa, joten eikun verkkoja hankkimaan vaan!

Ylihuomenna torstaina meekialainenkin pääsee taas veneilemään. Sitten onkin juhannus ja "perinteisesti" Jenny ja Tony hyppää mukaan chartermatkalle. JEEE! Jos joku NPS tuttuni sattuu lukemaan blogia, niin Halviksessa nähdään, pitäkää paikkaa, tullaan torstai-iltana myöhään, meekialainen saattaa jo nukkua kun perille päästään...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moikat Veeti!
Hienoo että päästit mutsis ja faijas vähän relaamaan :) Merimummikin on yöpynyt tuolla majakalla muutaman kerran, ja se on todella unohtumaton kokemus. Ehkä säkin sitten vanhempana. Kandee mennä keväällä kun se on täynnä haahkanpesia (niihin muniin ei saa sitten kuule koskea).
Mitkä teillä on lomasuunnitelmat?
Me lähdetään nyt kuunvaihteessa kohti länttä... vähän huono ajankohta, kun tuo väylä sinnepäin on kuin Mannerheimintie. No, eipä tarvitse navigoida :) Joko sä muuten olet oppinut kartasta merkkejä?
Katsotaan jos onnistutaan törmäämään jossain saaristomerellä - ellei me sitten paineta samantien jonnekin Rigaan, kun on toi uus mukava matkavenekin *vink vink*.
Ihanaa kesää teidän porukalle, pidetän yhteyksiä kännyllä!
t MerviMeriMummi