torstai 26. elokuuta 2010

Kakkosloman 20. & 21. päivät Berghamn

Lauantaina mentiin Berghamniin. Landattiin siihen laituriin missä näytti olevan vapaaehtoinen satamamaksu.
Faija kävi jutskailemassa jonkuin natiivin kanssa ja puhu meille saunan kympillä, jos hoidetaan saunan lämmittäminen itse. No sehän onnistu.



Berghamn oli ihan idyllinen ja tosi rauhallinen kalastajakylämäinen paikka. Vähän oli vaan hämmentävää kävellä siellä pitkin ihmisten pihoja, mutta se taitaa kuulua siellä ihan asiaan.
Käytiin kiertämässä osa luontopolusta ja katsastamassa länsipuolen kallioilla kummelit. Matkan varrella oli lehmiä ja lampaita, meekialaisella oli tosi hauskaa ja faijalla oli tosi hiki kun se kanto mua pitkin polkuja.



Luvassa olikin sitten taas sunnuntaiksi semmosta tuulta, että päätettiin jäädä vielä toiseksikin päiväksi Berghamniin.
Faija viihdytti mua kalastamalla haaviin särjen, ja meekialainen oli tosi rohkelikko ja nappasin noin vaan särjen kouraani. Särkiparka säikähti niin, että karisti suomunsa ja se oli pakko päästää takas mereen.


Särki parka

Illalla meekialaiselle tulikin sitten kunnon nuha ja tartutin sen sitten mamillekin.
Sääkin muuttui sen verran viileäksi, sateiseksi ja tuuliseksi, että noi porukat päättivät lähteä loppulomaksi Mommilan Mummin mökille. Niinpä sitten loppu meekialaisen purjehdus tältä kesältä.
Kyllä me varmaan tehdään  vielä syyskuussakin jokunen reissu, ellei sitten säät ole TOSI kylmiä tai faija myy meiltä paattia alta. (vink vink vaan sille pienen pojan isälle, joka oli jättänyt kommenttia ja jolla on kova purjehduskuume, että nettiveneestä löytyy yks tosi kähee Iowan!!!=)

Huomenna mennään täältä mökiltä taas takasin himaan ja mami laittaa teille kaikki kuvat, jotka on huonojen yhteyksien takia jäänyt laittamatta.

Ei kommentteja: