maanantai 11. heinäkuuta 2011

Treffit Västra Rockelholmissa

Ihan tähän alkuun yks tärkeä juttu: Tsekatkaa mikä PALOAUTO!!!


Meekialaisen lempipaita!


Ja sitten asiaan.
Perjantaina posoteltiin suht tyhjää turun motaria pitkin taas Paraisille ja kaupan kautta veneelle. Ja perinteisesti oltiin perjantai-ilta siinä ihan kotisatamassa, kun ei ois kuitenkaan ehditty Airistoa pidemmälle ennenku meekialainen käy nukkumaan.

Välillä voi matkan varrella
yllättää hätä...

...ja välillä mä oon noihin porukoihin tosi väsynyt...

Mutta lauantaille oltiinkin sitten sovittu treffit Mervi Merimummin ja Captain Ismon kanssa. He olivat "uudella" Lady Rosellaan lomamatkalla ja kun meidän toisen veneilyseuran Merituuli ry:n saaritukikohta Västra Rockelholm osui siihen sopivan lähelle, niin että päätettiin treffata siellä. Me ehdittiin perille noin vartti ennen Lady Rosea. Päivä oli toooosi kuuma ja mami ja Mervi kävivätkin monta kertaa uimassa. Meriveden lämpötila oli jo +21 astetta, eli ei paha!!!
Mervi toi tulleessaan Stenkusta eli Stenskäristä ostettua savusiikaa ja savuahvenia. Siihen sitten kyytipojaksi vähän uusia pottuja, salaattia ja tsatsikia ja saaristolaisleipää. Mami teki myös jotain kermaviilikastiketta, mutta meekialaisen mielestä se ei oikein maistunut miltään ja niinpä päätin ennen tarjoilua kaataa vadelmamehuni sinne sekaan ja hämmentää hieman. Sen jälkeen sitä ei sitten syönytkään kukaan. Kummaa väkeä, meekialainen vähän yrittää auttaa maustamisessa, mutta yhtään ei arvosteta!





Meekialainen oli niin täpinöissään taas vieraista ja kaikesta, että jäi noi päiväunet vähän vähiin ja loppuillan ohjelmassa olikin sitten saunomisen lisäksi meekialaisen väkisin hereillä pitämistä.


Ei jaksais!


Faija vei meekialaisen taas saunasta uimaan, mutta en mä oikein jaksanut innostua siitä, vaikka vesikin oli niin lämmintä. Pitäisi päästä itse rantaa pitkin kahlaamaan, en oikein diggaa kiipeillä noita uimaportaita pitkin.

Oli se "uusi" Lady Rose kyllä hieno, meekialainen viihtyi parhaiten vessassa ja sitten rappuset sitloodasta salonkiin oli kanssa ihan huippukivat!

Saareen tuli lauantai-illan aikana jopa 10 venettä lisää, eli yhteensä meitä oli 12 venekuntaa. Se oli enemmän kun me ollaan koskaan siellä nähtykään! Onneks Mervi on niin kovaääninen (tai niin se itse ainakin väitti), että ne kaikki muut meni sinne uuteen matalaan laituriin ja me oltiin vaan kaksistaan ylhäisessä yksinäisyydessä Lady Rosen kanssa siinä korkeassa vanhassa laiturissa.

Meekialainen sitten laskettiin goisaamaan joskus kasin jälkeen illalla ja sitten en yhtään tiedä mitä noi vanhukset ovat puuhailleet. Mutsi kyllä kerto aamuyöllä heränneensä ottamaan yhden päänsärkylääkkeen, et ei niillä vissiin kauheen kivaa ollut ilman meekialaista ollut ?!?

Sunnuntaina meekialainen järjesti kaikille ohjelmaa pudottelemalla vesipyssyä aina välillä laidan yli mereen. Olipa hauska katsoa kuka sen sai ongittua takasin meekialaiselle....

Paluumatkalla kotisatamaan sunnuntaina mentiin alkumatkasta ihan vähän aikaa vierekkäin Mervin ja Ismon kanssa. Tässä kuva Lady Rosesta. Mervi nappas kuvan meistäkin, laitan sen sivuille sitten kun saadaan se!


Lady Rose

Siellä ne menee...HEHHEI ja kiitos kivasta viikonlopusta!!!!

Matkanteko oli sunnuntaina niin kuuminta hottia, kun ei taas tuntunut tuulenvirettäkään. Noissa aurinkoisissa ja helteisissä päivissä on useimmiten se miinus, että silloin ei yleensä koskaan myöskään tuule kunnolla, niin että pääsisi nauttimaan lämpimästä säästä JA purjehtimisesta. Meekialaisen perheen hermoilla kun ei yleensä ihan hirmu kauaa lilluta jos paatti ei kulje tuulella, ni kyllä diisseli hörähtää käyntiin!
Sillä aikaa kun meekialaisella oli menossa päikkärit ja olin tajukankaalla keulabunkassa niin mutsi ja faija laitto koneet seis ja pysähtyivät uimaan pulikoimaan kesken matkan. Sitte ku oon tarpeeks iso ja vahva ni varmana kyllä hyppelen keulasta uimaan ja faija saa hinata mua veneellä köydellä perässä silloin ku purjehditaan!

Ens viikonloppuna meekialaisen täytyis järkätä vähän perinteistä ja järjestyksessään jo viidettä charterpurjehdusta Katjalle ja Vellulle. Mutsi ja faija on järjestänyt niille kaikenlaista extremeä tässä vuosien varrella ja ollaan käytetty niitä jo Gullkronassa, Helsingholmenissa, Nötössä ja Västra Rockelholmissa. Mitähän tänä vuonna keksittäisi??? Sen verran on kuulemma jonain vuonna ollut ihan oikeasti sitä extremeä, että chatrer perutaan jos sattuu huonot kelit ensi viikonlopuks, toivotaan siis että arska paistaa ja Katja pääsee nauttimaan siitä :)

Ei kommentteja: