maanantai 7. kesäkuuta 2010

8. lomapäivä, Kastelholm

No niin, täällä ollaan Kastelholmassa. Ja heheee, ylläriylläri, satama on kiinni. Ja täällä on yks saksalaisten vuokraama purkkari meidän lisäksi.
Lemströmin kanavan läpiajo eli lävistys onnistui hienosti ja faija onnistui ajoittamaankin matkan niin, että jouduttiin odottelemaan ehkä vajaat 10 minsaa aukeamista. Kanava aukeaa tarvittaessa aina tasatunnein.





Lumparnilla sitten avattiin purjeet, mutta ei kauaa jaksettu sitä tuuletonta lillumista kun päräytettiin taas koneet käyntiin.

Kastelholmassa ei ollut paatin paattia kun päästiin perille. Muutama paikallisten pieni busteri tossa likoaa, ja yks purkkari tuli tossa illan suussa. Ja nekin saksalaisia.

Faija koitti soittaa satamakapteenille, mutta ei se vastannut puhelimeensa ja toinen numero oli poistettu käytöstä kokonaan. Noh, käveltiin sitten sinne linnalle ja museoalueella oli näyttävästi infokioski auki. Käytiin kyselemässä, jos ne olisi tienneet jotakin sataman toiminnasta ja vahvasti savoa vääntävä Mikko lupasi selvittää asiaa. Kysästiin Mikolta myös siitä MeriMummin mainostamasta etanafarmista, mutta Mikko totesi, että "saattaa sellanen ollakin, tai sitten ei". Ou-kei.
Hetkeä myöhemmin Mikko soitteli meille, että oli selvitellyt satama-asiaa ja juu-u kiinnihän se on ja aukenee joskus kesäkuun loppua kohden. Ou-kei.
Jatkoimme siis matkaa linnalle ja maksoimme sisään 5 egeä per naama. Meekialainen pääs ilmaseksi ku oon niin snadi. Linnan infokaan ei tiennyt etanafarmista mitään. Ou-kei.
Faija raahasi mua siellä linnassa rappusia ylös ja alas hiki otsalla. Ja olihan se linna ihan näkemisen arvonen. Kysästiin sielläkin joltain oppaalta etanafarmista. Opas oli eilen muuttanut paikkakunnalle ja ties kertoa että farmi on lopettanut toimintansa. Huikeeta!!! Vihdoinkin joku paikan oppaista osasi opastaa :) Linnan info osasi myös kertoa meille että joo, kahvilalla on tosi outoja aukioloaikoja. Jepjep, kiinnihän se olikin. Ei siis etanoita, eikä mitään muutakaan herkkuja.




Iltapäivällä sitten faija alkoi rannassa grillailemaan meille vähän possukkaa, kun paikalle pörähti joku tuntematon puutarhuri. Faija pääs taas aikansa kuluksi siinä bamlaamaan tukholmaa ja puutarhuri pirautti puhelun satamakapteenille, joka tällä kertaa vastasikin puhelimeensa. Ja äkkiä kaikki taas järjestyikin. Saunat ja suihkut ja sähköt ja kaikki. Ja ilmaiseksi. Normaalisti koko helahoito olisi ollut 18 €, ei sekään paha.

Että tällänen päivä tänään.
Huomenna matka jatkuu ja suuntana olisi Degerby. Toivottavasti siellä on vähän parempi interwebi, ni saadaan teille kuvia näytille.

Lampaat muuten määkii satamassa niin ettei meinaa saada päiväunista kiinni. Ja muutenkin jänskättää koko ajan  että joku huutaa vastarannalla "FORE" ja golfpallo kolahtaa kannelle.

Tässä kuvassa kuitenkin todistusaineistoa siitä että väsy voi iskeä myös kesken landauksen. Ihan yllättäen.

Ei kommentteja: